|
EuroTour 2004 5.-28.7. Asuntoautomatkamme
kesäiseen Eurooppaan alkoi laivalla. Olimme varanneet meno-paluuliput
etukäteen, joten matkan alku- ja loppupäivämäärät
olivat ennalta määrätty. Niiden väliin jäävä
kolme viikkoa oli keveästi hahmoteltu kartan avulla. Tavoitteena
oli viettää rento, rauhallista tahtia etenevä reissuloma
Saksassa,
Itävallassa
ja Liechtensteinissa.
Kilometrejä kaavailtiin kertyvän n. 3000. |
|
![]() |
Superfast Ferriesin laiva lähti Hangosta Suomen aikaa klo 21.00 ja oli perillä Rostockissa seuraavana päivänä klo 17.00 Saksan aikaa. Menomatkalla meillä oli varattu elämäni ensimmäiset ja viimeiset lepotuolipaikat. Levosta ei sinä yönä voinut juuri puhua, sen sijaan erilaisista kuorsauksista ja öisistä äänistä voisin kertoa pitkäänkin. Paluumatkalle olimme onneksi varanneet hytin. |
|
|
Maisema Zell am Seen aamulenkillä, Mozart-kahvio Bad Reichenhallissa ja perhonen Mainaun saarella. |
| Etusivu | Saksa | Itävalta | Liechtenstein | Saksa II | |