|
I T Ä V A L T A Ylitimme maiden rajan ja kävimme ostamassa 10 päivän Vignetten eli moottoritiemaksun, mikä Itävallassa pitää maksaa. Koko matkamme aikana ohitimme monia tuttuja nimiä: Garmisch-Partenkirchen (Saksa), Bischofshofen, Kitzbühel, Innsbruck… tärkeitä paikkoja suomalaiselle matkaajalle. Osa hyppyrimäistä tuli ikuistettua myös kameralla. |
|
![]() |
Ajoimme leirintäalueelle Salzburgiin ja sieltä paikallisbussilla kaupungin keskustaan. Helle oli aika kova sinä päivänä, joten kävely oli lähinnä matelua. Kiipesimme kukkulalle ihastelemaan avautuvaa kaupunkia, kävelimme vanhassa keskustassa ja törmäsimme Mozartiin joka paikassa. Suklaata, patsaita, asuintaloja, lisää suklaata ja konsertteja. Kahden vuoden kuluttua on kulunut 250 vuotta säveltäjän syntymästä ja veikkaisin kaupungin olevan silloin aivan sekaisin. |
![]() |
Me kuuntelimme katusoittajia (erittäin hyvää klassista ja jopa intiaaneja tällä kertaa) ja kävimme hautausmaalla katsomassa erään kivenhakkaajan seitsemän vaimon hautaa. Legenda kertoo, että mies kutitti kaikki vaimonsa hengiltä…
|
Alppien suuri jäätikköalue on myös valtava turistikohde ja sitä markkinoidaan erityisesti moottoripyöräilijöille. Alueelle on sisäänpääsymaksu, joka peritään serpentiinitien alussa. Sen jälkeen alkaa kipuaminen, nousu on n. 12 % koko matkan ylös asti. Autoilta se kysyy kuntoa ja kestävyyttä, pyöräilijöistä puhumattakaan. Ainakin yksi pakettiauto paukahti sinä päivänä ylämäkeen ja tiputti öljynsä siihen. |
![]() |
| Vaelsimme
rinteessä ja ihailimme maisemia. Alas on parasta tulla moottorijarrutuksella,
vaikka pyöräilijät ohittavatkin suorilla osuuksilla.
Hirmuinen helle jatkui edelleen ja me jatkoimme hidasta turismia. Huolehdimme nestetasapainosta ja hetkistä varjoisilla puistonpenkeillä. Innsbruck oli kaunis kaupunki kävelykatuineen ja vanhoine rakennuksineen. Me pääsimme osallistumaan myös iltaiseen ilmaiskonserttiin, joka pidettiin palatsin sisäpihalla. Musiikki oli mukavaa kuunneltavaa, mutta saksankieliset välispiikit vitseineen menivät vähän yli. Shoppailimme paikallisessa ostoskeskuksessa, josta löysimme mainion rullattavan retkipöydän sekä litran pullon 80% Strohia ja kaupanpäälle mustan Stroh-pipon 15 euron hintaan! |
Kultainen katto (Goldenes Dachl) on Innsbruckin kuuluisimpia nähtävyyksiä. |
| Etusivu | Saksa | Itävalta | Liechtenstein | Saksa II | |