> c'est la vie

S A K S A II

Palasimme takaisin Saksaan ja Bodenseen ympäristöön, jossa vallitsee aivan etelämaalainen tunnelma rantabulevardeineen ja hiekkarantoineen.

Lindau

Lindaun vanha keskusta on pienellä Insel-saarella kaupungin edustalla. Satamaa vartioivat leijona ja majakka, jotka ovat kaupungin tunnuksia. Ilta saarella auringonlaskua seuraten hyvän oluen ja ruuan parissa oli oikein mukava. Rannassa olevan tornin ikkunasta roikkui pitkä palmikko, liekö jäänyt siihen sadun prinsessalta?

Mainau

Kukkasistaan tunnettu Mainaun saari sijaitsee Bodenseen länsipäässä. Kauniiden kukkaistutusten ja suihkulähteiden lisäksi alueella on sademetsämäinen kasvihuone, jossa lentää valtavan suuria ja kirkkaan värisiä perhosia. Ilmapiiri on hikisen kostea, mutta oivallinen ympäristö perhosille.

Kohde on mitä oivallisin intohimoiselle puutarhurille, sillä puita, pensaita ja istutuksia on valtavan paljon.

Auringonlasku

Radolfzell

Helteen keskellä päätimme ottaa lomaa lomanvietosta ja jäimme pariksi päivää rannalle Radolfzelliin. Lojuimme kirjoja lukien ja pientä purtavaa mutustellen puun varjossa, kävimme lämpimässä vedessä uimassa ja nautimme olostamme täysin siemauksin. Kohta alkaisi paluumatka.

Kansallispuisto Hochharz

Pysähdyimme paluumatkalla vielä tutustumaan Hochharzin kansallispuistoon. Kävimme Schierken alueella kävelemässä, kaupungista olisi mennyt myös metsäinen junarata suoraan Brockenin huipulle. Metsä oli jo aika suomalaisen näköistä, mustikatkin olivat jo kypsiä. Schierken ja Bad Lauterbergin alueella valmistetaan voimakkaanmakuista katkeroa, jota maistoimme pienen lasillisen.

Metsärata
Majakka Rostock ja Warnemünde

Tullessamme laivalla Rostockin satamaan näimme aallonmurtajien jälkeen suuren nurmikentän täynnä asuntoautoja. Päätimme etsiä paikan palatessamme takaisin Rostockiin. Stellplatz olikin aivan Warnemünden kaupungin keskustassa. Vietimme mukavan illan junabaarissa ja rantakadulla kävellen. Matka majakalle oli omituinen, ranta oli täynnä ihmisiä jotka selvästi odottivat jotain. Arvuuttelimme eri vaihtoehtoja ilotulituksesta marsilaisiin, mutta vastaus olikin täysvalaistu risteilijä, joka lähti satamasta merelle.

Junabaari

Kuvissa aallonmurtajan majakka ja rautatieaseman baari, jossa kiersi ympyrää pienoisrautatie. Alemmassa kuvassa rannan suosittu stellplatz.

stellplatz

Vierailimme ennen laivan lähtöä sataman laatikkomyymälässä ostamassa vähän olutta omiin tarpeisiin. Easy marked on suomalaisessa omistuksessa ja täynnä suomalaisia turisteja. Paluumatkalla olo oli laivalla vähän haikea. Kotiin on aina mukava palata, mutta matkan päättyminen merkitsee myös loman päättymistä ja arjen alkamista.

Reissumme pysyi hyvin budjetissa ja jopa alitti sen alhaisten majoituskustannusten vuoksi. Sen sijaan kilometrit menivät peräti tuhannella yli, 4060 km. Pienistäkin päivämatkoista kertyy yllättävän paljon kolmen viikon aikana ;)

Etusivu | Saksa | Itävalta | Liechtenstein | Saksa II