> c'est la vie

Asuntoautolla Lofooteille

Lofootit ovat saariryhmä, joka sijaitsee aivan Norjan rannikolla, napapiirin yläpuolella. Pieni saariryhmä on tunnettu mm. linnuistaan, kalastuksesta ja valasristeilyistä. Suunnitellessamme ensimmäistä matkaamme asuntoautolla, päätimme ottaa kohteeksemme Lofootit. Ympärillä olevaa Norjaa katselisimme sen verran kun aikaa riittäisi.

Miten sinne pääsee?

Norjaan pääsee ajamalla halki Ruotsin. Ylitimme Suomen ja Ruotsin rajan Tornion kohdalta. Yksi vaihtoehto olisi ollut ylittää pohjanmeri Vaasasta Uumajaan, mutta huikeat lippujen hinnat saivat meidät toisiin aatoksiin. Valitsimme Silvervägin eli reitin, joka lähtee Luulajasta Arvidsjaurin ja Arjeplogin kautta rajalle saakka. Tie oli hiljainen ja hyvässä kunnossa. Saavuimme Norjan rajan tuntumaan illalla ja ensimmäiset lumihuippuiset vuoret hiljensivät komeudellaan. Pysähtelimme levähdysalueilla vähän väliä - oli pakko nousta autosta ja vain katsella aukeavaa maisemaa.

Norja!

Rajanylityksen huomasi tiessä. Ensimmäiset mutkaiset ylä- ja alamäet hidastivat matkavauhtia huomattavasti. Päätiet (E+numero) olivat leveitä ja hyvässä kunnossa, mutta pienemmät tiet kapeita ja kurvikkaita. Auton vaihteiden vaihto ja moottorijarrutus tulivat hyvin pian tutuiksi. Varoittavat liikennemerkit lampaista, lehmistä ja hevosilla ratsastajista kannattaa ottaa vakavasti. Hirviä näimme kaksi ja poroja emme edes laskeneet.

Vaikka Lofootit olivat pääkohteemme, etenimme omaa verkkaista tahtiamme ja pysähtelimme usein. Matkalla BodØn ajoimme upean sillan yli. Sen alla velloi Saltstraum, maailman voimakkain vuorovesivirta. BodØssa söimme elämämme toistaiseksi kalleimmat hampurilaiset paikallisessa Burger Kingissä. Tiesimme jo etukäteen, että Norja on kallis maa, mutta tarjoushintainen ateria 79 kruunulla tuntui paljolta.

Lautalla Lofooteille

Huristelimme Narvikin kautta E10 tietä kohti Åta, Lofoottien eteläkärjen kaupunkia mihin tie päättyy. Melbusta otimme lautan FiskebØliin. Matka kesti noin puoli tuntia ja maksoi alle kuusimetriseltä autolta ja kahdelta aikuiselta 96 kruunua/suunta.

Maisema yllätti jälleen. Norjan suuriin, lumihuippuisiin vuoriin jo hieman tottuneena Lofoottien kallioisempi maaperä terävähuippuisine vuorineen näytti taas huumaavan erilaiselta. Lofootit koostuvat saarista jotka on yhdistetty massiivisilla silloilla toisiinsa (ilmaisia). Viimeiselle saarelle, jossa Å sijaitsee, kulkee tunneli veden ali. Tämä oli ainoa tunneli mistä maksoimme matkan aikana, hinta oli 65 kruunua/suunta.

Ajelimme kauniista kalastajakylästä toiseen ja pysähdyimme Henningsværissä, Lofoottien Venetsiassa. Idylliset puutalot oli rakennettu paalujen päälle niin, että kalastusveneellä pääsi suoraan kotitalonsa viereen. Lähtiessämme kylästä ihmettelimme P-alueelle pysähtyneitä ihmisiä, jotka tuijottivat kaikki niska kenossa ylöspäin. Liityimme joukkoon ja seurasimme hetken aikaa vuorikiipeilijäryhmää, joka eteni pystysuoraa seinämää ylöspäin.

Kävimme myös Borgissa sijaitsevassa Viikinkimuseossa. Museoon on rakennettu arkeologisten löytöjen perusteella muinainen päällikön talo, missä esiteltiin sen aikaista elämää. Alueella oli myös alkuperäisten mittojen perusteella rakennettu viikinkialus. Työntekijät olivat pukeutuneet viikinkimäisiin asuihin ja kertoivat avuliaasti menneisyyden valtiaista.

Palasimme Lofooteilta samaa reittiä takaisin Bjerkvikiin saakka, josta suuntasimme E6 tietä kohti pohjoista. Vuoristot vaihtuivat taas massiivisiksi ja horisontin peittäviksi.

Ei vielä!

Viimeisenä päivänä saavuimme Nordkjosbotniin, josta erkanee tie Kilpisjärvelle ja TromsØn. Päivä oli aurinkoisen lämmin ja mieltä masensi edessä oleva kotiinpaluu. Viimehetkellä ennen ratkaisevaa risteystä päätimme jäädä vielä päiväksi. Kaarsimme vasemmalle kohti TromsØä. Kaupunki sijaitsee kauniilla saarella ja paluureittimme lähti sen takana olevalta rannalta. Kaupungin alla on laaja tunneliverkosto, jonka kautta on nopea siirtyä paikasta toiseen. Muutamien liikenneympyröiden jälkeen päädyimme kuitenkin alkupisteeseen eli väärälle puolelle saarta. Löysimme sillan lopulta, kun unohdimme tunnelin ja kiersimme saaren reunoja pitkin.

Pysähdyimme kauniille kalliorannalle vuonon kapeaan kohtaan. Kallioilta oli hyvä kalastaa ja aurinko helli pientä piknikiä. Päivän jälkeen olimme valmiit lähtemään kohti Kilpisjärveä ja Suomen peukaloa. Norjan kimurantin tieverkoston jälkeen tie etelään tuntui uskomattomalta: kilometritolkulla suoraa, tasaista leveää tietä silmänkantamattomiin. Olimme vaihtaneet kuljettajaa Norjassa aika usein, mutta suora tie puudutti niin, että vaihdoimme vielä useammin.

Asuntoautoelämää

Norjaa mainostetaan maana, jossa on helppo yöpyä asuntoauton kanssa siellä täällä. Mantereen puolella se vielä onnistuu, mutta Lofooteilla asutusta oli niin tiheästi, että hiljaista nurkkaa oli vaikea löytää. Päädyimme asumaan kolme yötä leirintäalueilla, joita on tosi taajassa. Paikalliset suosittelevat mieluummin yöpymistä niissä kuin levähdysalueilla. Keskimäärin yön hinta oli 100 kruunua, suihku maksoi usein erikseen 10 kruunua/5 minuuttia.

Norjan kalleuden tietäen valmistimme kaikki ateriat autossa. Täydensimme ruokavarastoa paikallisissa kaupoissa, hintataso oli n. 10 % kalliimpi kuin Suomessa. Diesel maksoi noin 8,80 kruunua/litra.

Matkapäiviä kertyi 10, josta 3 meni Suomen halki ajamiseen. Kilometrejä kertyi n. 4200. Näimme Norjasta vain palasen, mutta se teki niin suuren vaikutuksen vuonoillaan, että palaamme maahan varmasti takaisin.

Linkkivinkit:
http://www.lofoten-tourist.no
http://www.visitnorway.com

Teksti ja kuvat: T.E.