| 

|
 |
| Funchalin
keskustan yläpuolella on vanha pikkukylä, joka on yksi suosituista
vierailukohteista. Hauskimmin sinne pääsee tutustumaan vanhasta
kaupungista lähtevällä modernilla köysiradalla,
nousu ja lasku kestävät molemmat noin vartin verran. Ennen
lähtöä koppiin ryntää kameran kanssa kuvaaja
ja ikuistaa säikähtäneet turistit filmille. Nousun
aikana kuva tulostetaan ja sen voi ostaa kauniissa raameissa poistuessaan
härvelistä, mikäli oma pöllähtänyt naamanilme
miellyttää. Meitä ei miellyttänyt. |

Köysiradan
kopeista oli hyvä näkymä yli keskustan.
|
|
| Monten
vetonauloja ovat mäkikelkat. Puisilla kelkoilla voi laskea alas
kaupungin jyrkkiä katuja noin parin kilometrin ja parinkymmenen
euron verran. Kelkkoja ohjaa kaksi kokenutta kuskia, joten ihan holtitonta
meno ei ole. Emme kokeilleet kovaa kyytiä, vaan sujuttelimme
köysiradalla takaisin alas. |

Monten
mäkikelkkamiehet. |
Tiesitkö
muuten, että paikallisilla hautausmailla on kahdenvärisiä
ristejä, valkoisia ja mustia? Valkoisen saavat viattomat (=neitseelliset)
vainaat ja mustan ristin kaikki me muut…
|
|